Blogi
Kärsämäen kirkon piirustukset itsensä Carl Ludvig Engelin allekirjoittamina on päivätty 2.7.1828. Piirustusten ainut allekirjoittaja Engel sovelsi tyylitavoitteensa paikalliseen materiaaliin, puuhun. Kirkko on suorakulmainen ristikirkko, jollainen on helpoin ja halvin toteuttaa hirsirakennustekniikalla. Kirkon ulkoasu on klassistinen, jossa prof. Ville Lukkarisen mukaan on tiettyä kustavilaisuutta. Kirkko on hyvin yksinkertainen, mutta suunnitelman tekee Lukkarisen mukaan mielenkiintoiseksi ilmeistä paneutuneisuutta osoittava pyrkimys saattaa yksinkertainen ja pienellä budjetilla tehty syrjäseudun puukirkko arvokkaaseen klassisistiseen asuun. Alkuperäispiirustusten esittämä kirkko huolellisesti laadittuine detaljeineen näyttääkin jonkinlaiselta köyhille seurakunnille tarkoitetulta mallikirkolta, toteaa Lukkarinen. Leikkauspiirustuksesta havaitaan, että esikuvana on ollut doorilainen temppeli pilareineen ja päätykolmioineen. Loivalappeisen päätykolmion lisääminen aumakattoon on ilmeisesti tehty juuri doorilaisen temppelinpäädyn mukailemiseksi. Vastaava kattorakenne löytyy Helsingin tuomiokirkosta, jonka keskustorni on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin Kärsämäen kirkon pieni lanterniini. Arkkitehtitoimistoni laatima korjaustyösuunnitelma painottui kirkon ja tapulin perusteelliseen sekä nykyisten että aiempien rakenteellisten vaurioiden syiden selvittämiseen ja niiden korjaamiseen. Aiemmin tehdyn alapohjan lattiakorjaustyön yhteydessä ihmeteltiin, miksi kirkon hirsiseinä oli salvettu pääniskojen päältä alkaviksi. Kun niskojen päät lahosivat puutteellisen alustatuuletuksen takia, alkoivat kirkon ulkoseinät painua ja ullakon sidehirret uhkaavasti irtoilla seinähirsiliitoksista. Tilanne korjautui, kun alapohjarakenteet korjattiin. Oliko Engel taitamattomuuttaan piirtänyt virheellisen detaljin saavuttaakseen tavoittelemansa tyylipiirteet hirsiseen mallikirkkoonsa? Piirustuksia tutkiessani havaitsin, että ulkoseinän ja alapohjan liittymä on piirretty aivan oikein: alapohjaniskat ovat irti ulkoseinärakenteesta ja lepäävät itsenäisesti luonnonkiviperustalla. Vesilistadetaljointi on massiivihirttä. Sen sijaan katon keskustornin alaosan leikkaus osoittaa seinämän olleen puupalkiston päällä, mikä onkin luontevaa. Näytti siis havaintojeni mukaan ilmeiseltä, että työmaalla ruotsinkieliset piirustukset olivat aikoinaan sekaantuneet niin, että keskustornin leikkauskuvaa oli käytetty väärässä paikassa - ulkoseinän alaosan yhteydessä. Ulkomaalauksen värisävyn suunnittelin nimenomaan tätä kohdetta varten empiren keltaiseksi, eikä sitä löydy vakiovärikartoista. Maaliksi valitsin arvokkaalle restaurointikohteelle parhaiten soveltuvan pellavöljymaalin. Kirkkoaita uudistettiin ja sen aitatolpat kyllästettiin lahoa vastaan perinteisen tavan mukaan kuusipuusta hiillostamalla.
Miten uudisrakennus sovitettiin vanhaan kaupunkiympäristöön Pohjanmaan puhelinosuuskunnan toimitalon suunnittelu käynnistyi Arkkitehtitoimisto Klemolat Ky:ssä v. 1977. Tontti on kaupunkirakennustaiteellisesti arvokkaassa, suojeltavassa puukaupunkimiljöössä lähellä Pekkatoria, herkässä ja vaativassa paikassa Reiponkadun ja Brahenkadun risteyksessä. Toimeksiantoon kuului laitekeskuksen, toimiston sekä yleisöpalvelutilojen suunnittelu. Tekniikka puhelinalalla kehittyi niin nopeasti, että suunnittelu aloitettin uudestaan v. 1980. Teknillisten tilojen tarve pieneni, ja ne voitiin sijoittaa vanhan rakennuksen siipirakennukseen tontin sisäosaan. Osaksi vanhaa kokonaisuutta Suunnittelun päämääräksi muodostui uuden rakennuksen sopeuttaminen vanhaan puukaupunkiin. Silloin voimassa olleen asemakaavan (Kråkström & Korhonen) mukaan rakennusmassan piti olla kaksikerroksinen Brahenkadun suuntaisena. Toiminnalliset ja muuttuneet suojelulliset näkemykset ja risteyksen kaupunkikuvallisen merkityksen korostaminen kannustivat paikan uudelleenarvioivaan arkkitehtisuunnitteluun. Tarkastelun kohteeksi valittiin koko risteysalue eikä ainoastaan tontti. Tontin vastapäinen kulmaus oli tyhjä, paikalla sijainnut ravintolarakennus oli palanut. Museoviraston edustaja kävi paikalla katsomassa suunnittelun edistymistä. Yhteistyö oli jatkossa ongelmatonta. Alusta alkaen periaatteena oli rakentaa kulma saman periaatteen mukaan kuin risteyksen ympäristö oli ennenkin rakennettu. Tavoitteena vuorovaikutussuhteen luominen Ajatuksena oli kaupunkikuvallisten ominaispiirteiden; paikan hengen kieliopin ymmärtäminen, ei sen kopioiminen. Uudisrakennus keskustelee vanhojen rakennusten kanssa, raahelaisittain murtaen. Massat kohoavat kohti risteystä. Ne rajaavat katutilaa ja kaupunkikuvallisesti tärkeää katuristeystä. Hallitseva massa on pääkadun suuntainen. Ympäröivän rakennuskannan tunnuspiirteet; voimakas räystäs, tylppä kattokulma, tiukka klassinen julkisivurytmi, julkisivujen voimakas tekstuurikäsittely ja rakennusmassojen mittakaavaltaan arvonsa tunteva volyymi antoivat suunnittelulle ympäristöstä lähtevät ohjeet. Uudisrakennuksessa nämä viestit on toteutettu nykyajan keinoin. Raahelaiset ovat ottaneet rakennuksen suopeasti vastaan. Myöhemmin naapurustoon nousi lähiympäristön mittakaavasta jyrkästi poikkeava kaksikerroksinen betonielementtirakennus. Rakennus näyttää noudattavan asemakaavan mukaista räystäskorkeutta, mutta lopputulos osoittaa, ettei tämä alkuunkaan riitä tarvittavan vuorovaikutussuhteen luomiseen. Oikean mittakaavan, rakeisuuden ja rakennusmateriaalien valinta herkässä pienipiirteisessä kaupunkikuvassa on vaativa tehtävä. PPO:n toimitalo valmistui v. 1984. sen kokonaiskerrosala 1 100 m2 ja tilavuus 2 400 m3. ÷ Lähde: Rakennussuojelu, Ympäristöministeriö Helsinki 1987, ISBN 951-47—0171-2, ss.160-161
Esseessään ´Kadonnutta kirjailijaa etsimässä´ (x) Ville-Juhani Sutinen pohtii kiinnostavalla tavalla tajunnanvirtailmaisun olemusta :´ …tajunnanvirta ei tarkoita vapaata assosiaatiota, kuten sitä myöhemmin on usein väärintulkittu, vaan huoliteltua proosaa, jossa kaikki osatekijät ovat tarkkaan mietittyjä. Tämän tyyppinen kerronta luo kyllä illuusion vapaasta assosiaatiosta, ja juuri tällainen harkitusti rakennettu virtauksen illuusio kuvastaa ajattelua paremmin kuin mielleyhtymien kaavailematon ketjuttaminen. Vertailukohtaa voisi hakea arkkitehtuurin parista: vaatii tarkkaa osaamista ja huolellista työtä suunnitella rakennus, joka ulkoisesti näyttää kaoottiselta, esimerkkinä vaikkapa Zaha Hadidin (xx) työt. Jos sekavan ulkoasun tekaisee ilman suunnittelua, rakennus on kelvoton ja romahtaa ( = myös käyttökelpoisuudeltaan, mk). Sama pätee kirjallisuuteen.´ (x) Ville-Juhani Sutinen, Vaivan arvoista, Esseitä poikkeuskirjallisuudesta, Avain 2022 s. 46 (xx) Zaha Hadid (1950 - 2016) oli irakilaissyntyinen Pritzker-palkittu brittiarkkitehti, jota pidetään dekonstruktivistisen arkkitehtuurisuuntauksen keskeisenä toteuttajana. Muita dekonstruktivisteja ovat mm. Daniel Libeskind (Tampereen areena), ja Frank Gehry (Bilbaon taidemuseo). Dekonstruktivismi hylkää konventiaalisen,totutun, harmoniakäsityksen. Se luo yhtenäisyyden ja vakauden tilalle vaikutelman liikkeen illuusiosta, rakennusmassan pirstoutumisesta, arvaamattomuudesta ja hallitusta kaaoksesta. Dekonstruktivistisen arkkitehtuurikohteen toteutus on käytännössä usein mahdollista vain tietokoneavusteisen suunnittelun avulla. Tähän sisältyy myös tämän arkkitehtuurikäsityksen laadullinen riski. Esillä olevien ilmiöiden käyttövoiman lähteenä voidaan pitää taidekäsitystä,jonka mukaan taiteilijan intentio, tavoite, on luoda todellisuuteen uusi ennenkuvaamaton teos, uusi maailma. Vastaanotto ei suinkaan aina ole ollut ristiriidaton.
Tietokirja Lato opettaa Juha Kuisma: Suomalainen lato. Aviador Kustannus, 2019. 151 s. Lato on, kuten tietokirjailija Kuisma toteaa, tarkoituksenmukainen funktionaalisesti kaunis kuivatuslaite, jonka tilavuus on optimoitu niin, että vähimmällä puutavaralla on saatu eniten tilaa. Lato rakennetaan paikalla ja rakennustarpeet saadaan paikalla kattomateriaaleja myöten. Äärimmäisen pelkistettynä se sisältää vain välttämättömän ja on kaikilta rakennusosiltaan perustellusti toimiva. Näin se lisää myös tärkeän argumentin Vitruviuksen teeseihin: ekologisuuden. Teos sijoittaa ladon osaksi orgaanisten prosessien ketjua, agroekologista järjestelmää, joka viime kädessä toimii aurinkoenergialla ja on sen välttämätön komponentti. Kiinnostava on teoksen tulkinta latomeren maisemarakenteesta: kukin yksittäinen lato kattaa reviirinsä n. kahden hehtaarin alueen ja sijaitsee keskeisesti näin määrittyvälle alueelle lyhyen korjuuajan vuoksi optimoidulle kuljetusetäisyydelle. Suomalaisen ladon interiööri synnyttää moniaistisen arkkitehtuurielämyksen heinäntuoksuisine tuulenhuminoineen ja hirsiväleistä tai laudoitusraoista pölyssä siivilöityvien valokiilojen vaelluksineen. Teos sisältää kattavan ladon kehityshistorian, yksityiskohtaisen Linnemäisen luokituksen, nimistöanalyysin, rakennejärjestelmien ja – detaljien kuvauksen. Teoksen kuvitus ja piirrokset ovat tekstiä syventäviä, kuvakulmat omaperäisiä. Niiden takana on kirjailijan poika Arttu Kuisma, tuore arkkitehti. Mielenkiintoinen kirjan osio on kuvaus suomalaisesta ladosta maalaustaiteessa. Eero Nelimarkan töissä korostuu pohjalainen avaruus panoraamamaisemana kuin droonista kuvattuna. Onni Ojan latoaiheet puolestaan kuvautuvat vapaasti polveilevana sommitelmana kumpuilevaa maastoa noudattaen. Porvoolaiselle Pekka Laiholle ovat taas tyypillisiä tiukan horisontaali-vertikaaliset kompositiot jotka muistuttavat olemukseltaan Piet Mondrianin neoplastisia töitä. Merkittäviin nykytaiteilijoihimme lukeutuva Elina Försti tulkitsee luhistuvien latovanhusten abstraktishenkisillä hehkuvilla kuvauksillaan vaikuttavasti katoavaisuuden syvintä olemusta – iloisesti. Ryhmän ulkopuolelle olisi voinut jättää Juhani Palmun, joka ei töillään yllä edellä mainittujen tekijöiden tasolle. Tunnetasolla lato viestii harmoniasta, visuaalisesta hiljaisuudesta ja tasapainoisesta levollisuudesta. Harmaantuneen seinän ajan kulusta kertova patina ja ladon yksiaineinen mykkä voima koskettavat myös urbaania nykysuomalaista. Tätä viestiä voi verrata vaikutelmiin aikamme trendikkäästä sekamelskaisesta ikkunafasaadista, äkkiarvaamatta nurkan takaa tyystin toiseen materiaalimaailmaan vaihtuneista ratkaisemattomiksi jääneistä julkisivuratkaisuista, Triplan monotoonisista rastereista tai visuaalisen hälyn kyllästämistä kirkuvista paneeliviritelmistä. Matti Klemola
Aurelius, Marcus: Itselleni Basam Books 2004 Stoalaisen ajattelun klassikko. Baggini, Julian: Ajatteleva maailma - Filosofian maailmanhistoria niin & näin 2022 Tekijä vertailee kiinnostavalla tavalla eri maailmankatsomuksia ja uskontoja, niitä yhdistäviä ja eroittavia näkemyksiä. Bregman, Rutger: Hyvän historia - Ihmiskunta uudessa valossa Atena 2020 Toisenlainen näkökulma ihmiskunnan historiaan, mikä voi luoda uuden pohjan paremmalle tulevaisuudelle. Sisältää myös perustellun mediauutisoinnin kritiikiin. Frankl, Viktor E.: Ihmisyyden rajalla Otava 1978 Logoterapian perustaja.Tärkeää on vastuun ottaminen itsestämme ja muista ihmisistä, tarve tarkoituksen ja merkityksellisyyden kokemiseen. Kallio, Jyrki: Avain kungfutselaisuuteen - Valittuja kirjoituksia kolmelta vuosituhannelta Gaudeamus 2022 Tekstit auttavat tutustumaan kungfutselaiseen ajatteluun helposti lähestyttävällä tavalla. Kunnas, Tarmo: Mikä mieli uskonnoissa? Vastapaino 2020 Syvällistä ja ymmärtävää pohdintaa uskontojen, moraalin ja pyhyyden nykyisestä olemuksesta. Kauppinen, Anneli: Mistä kieli meihin tulee Vastapaino 2020 Prof.emerita Kauppisen kiinnostava kuvaus kielen synnystä. Johtopäätökset perustuvat nykytutkimukseen ja havainnollisiin kieliesimerkkeihin. Lammenranta, M: Johdatus tieto-oppiin Gaudeamus 2022 Teos esittelee systemaattisesti ja selkeästi tiedon ja uskomusten käsitteet ja peruserot.Vrt. kansanviisaus ”luulo ei ole tiedon väärti”. Lindqvist, Martti Keskeneräisyyden puolustus Otava 1999 Syvähenkisen ajattelijan pääteos. ´Elämän olomuoto on muutos. Valmiiksituleminen merkitsee muuttumattomuutta, kaiken loppua.´ Frank Martelan arvio frankmartela.fi (tagged: keskeneräisyyden puolustus). Merleau - Pounty, M. Filosofisia kirjoituksia, suom.Tarja Roinila ja Miika Luoto Nemo 2012 Ranskalainen filosofi, fenomenologi (= ihmisen havaintoihin ja kokemuksiin perustuvan tiedon tuottaminen) avaa tietä uudenlaiseen ajatteluun syventymistä edellyttävällä tavalla. Vaativa.
Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman maaseudun kehittämissuunnitelman herättämiä pohdintoja. Huolimatta vallitsevista maaseutuystävällisistä mielialoista vaikuttaa siltä, että elinkeinorakenteen muutoksen pyörremyrskyn laannuttua ollaan entistä suuremman hämmennyksen vallassa maaseudun rakentamisen suhteen. - Rakentaisinko tosi ekologisen hirsituvan vai olisiko aumakattoinen ruutuikkunatalo tänään poikaa, jyrkkä harjakattoinenhan meni jo? Entä eivätkö tuollaiset tosireilut räystäät ja paanukattojäljitelmä hivele silmää laatikkolinjan jälkeen? On aika vakavasti pohtia mistä johtuu, että maaseutuystävällisen rakentamisen nimissä toteutetaan mitä merkillisintä sillisalaattia. Tämän päivän kysymys kuuluu edelleen: Millainen on maaseutumaiseen ympäristöön sopiva rakennus ja rakennustapa? Maaseutumainen ympäristö - mitä se on? Näyttää siltä, että sanonta ”maaseutumaiseen ympäristöön sopiva” on epämääräinen ja runsaasti ympäristöominaisuuksiltaan keskinkertaisia tai kelvottomia ratkaisuja tuottava käsite. Suunnittelun lähtökohdaksi ei voida ottaa jotakin epämääräistä mielikuvaa maaseutuympäristöstä etenkään, kun kyseinen mielikuva on usein pinnallinen, romantisoitunut, epätosi, väärään aikakauteen nojautuva. On välttämätöntä havaita, ettei ole yhtä ns.maaseutumaista ympäristöä, vaan lukematon joukko erityyppisiä kehitystaustaansa, aikaan ja paikkaan kytkeytyviä, jatkuvan muutoskehityksen alaisia ympäristötilanteita niin taajamissa, kylissä kuin haja-asutusalueillakin. Tarkasteltaessa tämän hetken rakennetun ympäristön tilaa tulee etsimättä mieleen, etteivät rakennusasetuksen määräykset rakennusten sopusuhtaisuudesta ja sopeutumisesta ympäristöön ole muodostanut riittävää viitekehystä rakennuksen ja ympäristön harkitulle suhteelle. Selvää on, että irtautuakseen taaksevilkuilevasta paikallaanpolkemisesta ja kaupallisia tavoitteita palvelevasta kasvottomasta muotioikkuilusta nykyrakentaminen tarvitsee ohjenuorakseen selkeän ja ennakkoluulottoman tavoiteasettelun. Paikallista erityisluonnetta korostavan elävän ympäristön syntymisen edellytyksenä on niin kaavoituksessa kuin rakentamisessakin huolellinen hankekohtainen ympäristötekijöiden erittely. Ympäristön huomioonottaminen Niitä ympäristöanalyysin keskeisiä tehtäviä, jotka tähänastinen suunnittelu ja rakentaminen on jättänyt tiedostamatta ovat toisaalta rakennetun ympäristön aikakerrostumien erittely ja toisaalta rakennushankkeen vuorovaikutussuhteen asteen määrittely. Maaseudun rakennetussa ympäristössä, jopa pienessä kylässäkin on havaittavissa osia ainakin seuraavista kerrostumista: 1. Vuosisadan alun omavaraistalouteen perustuvan agraariyhteisön rakentaminen 2. Kansallisromanttinen (jugend) kausi. 3. Ns. 20-luvun klassismi 5. Funktionalismi 6. Jällenrakentamisen kausi 1945 - 55 6. Elinkeinorakenteen murroksen aika, esivaihe 1955 - 1965, jälkivaihe 1965 - 1980. (x) Rakennushankkeen tulee saada kaikupohjansa niistä kerrostumista, joiden kehittämistä on pidettävä ympäristökokonaisuuden kannalta suotavina. Erityisesti on huomattava, että rakennushnke voi olla aloittamassa uutta rakennetun ympäristön aikakerrostumaa; seikka mihin erityisesti alkavalla vuosikymmenellä näyttäisi olevan perusteita energiakriisin ja ekologisten kysymusten valossa. (x) Näitä tulisi tarkastella Aikakerrostuman viitetietoja esiteltäessä tulevat tarkastelun kohteeksi mm. seuraavat tekijät: 1. Mittakaava 2. Rakennusten summavaikutus 3. Rakennusmassan dynamiikka 4. Aukkojen ja umpiosan suhde 5. Rakennuksen pintamateriaali ja sen tekstuurivaikutus (rakeisuus) 6. Ulkotilaa muodostavat ominaisuudet 7. Rakennusryhmityksen periaate 8. Rakennuksen paikka ja sen suhde viljelysmaisemaan Rakennushankkeen sopeuttamisessa ympäristöönsä eli rakennuksen ja ympäristön vuorovaikutussuhteen määrittelyssä voidaan erotta seuraavat asteet: 1. Ympäristö ei siedä rakentamista 2. Uusi rakennus alistuva ympäristöön nähden 3. Uusi rakennus tasavertainen ympäristöön nähden 4. Uusi rakennus ympäristöstä korostuva 5. Ympäristön laaja totaalinen muutos Rakennuspaikka sanelee ratkaisut Voidaan perustellusti väittää, että mistä tahansa rakennuspaikasta - ja vain sieltä - on löydettävissä ne lähtökohtakriteerit, joita suunnittelussa tulee noudattaa. Vaihtoehtoisia ratkaisuja tässä suhteessa ei ole. Kuhunkin ympäristötilanteeseen on olemassa vain yksi oikea lähtökohta. Fyysinen loppuratkaisu sensijaan on suunnittelijasta riippuvainen, persoonallinen tulos. Omaleimaisuuden ja jatkuvuuden turvaamiseksi on välttämätöntä perinteen siirtäminen tuleville polville aikamme rakentamisen kautta. Tämä ei voi kuitenkaan tapahtua ulkokohtaisella rakennusosien kopioimisella. Ns. uusvanhaan rakennustapaan on syytä suhtautua jyrkän torjuvasti, koska se ei täytä kestävälle rakennustaiteelle tunnusomaista aitoouden ja rehellisyyden vaatimusta. (x) julkaistu Keskipohjanmaa-lehdessä v.1980
Keskipohjalainen maaseutumiljöö on tulos eheästä vuosisataisesta ympäristöprosessista. Sukupolvelta toiselle siirtynyt perintö, luonnon toimintamekanismien tuntemus, on johtanut talonpoikaiseen, luonnonmukaiseen ympäristökäsitykseen. Tasapainoisesta miljööstä heijastuu pelkistyneisyyden, yksinkertaisuuden, välttämättömän ja tarkoituksenmukaisuuden arvostus. Tarkoituksenmukaisuuteen sisältyy esteettinen tahto; välttämättömyyksistä - ja vain niistä - kasvaa eleganssi. Monimuotoisuutena miljöö on joustava, turvallinen, mutta ei virheetön; piirre mikä tekee ympäristöstä inhimillisen ja rehellisen. Keskipohjalaisen kulttuurimaiseman rakenteelliset ja muodolliset teemat ovat selkeät. Jokilaakson avaraa maisematilaa rajaa havumetsän muuri, joka poukamineen ja saarekkeineen lomittuu pieniosaisena viljelyaukioon. Jokiuoman suuntaan näkymä väljentyy äärettömiin metsän hävitessä näköpiiristä. Näin maisematila hahmottuu rajalliseksi äärettömyydeksi. Jokilaakson avoin tasaisuus, sen määräsuuntainen dynamiikka ja rauhallinen horisontalismi tekevät maisematilasta suuripiirteisen ja väljän, mutta mittasuhteiltaan tajuttavan. Maisemanäkymän syvyydestä ja väljyydestä syntyy voimakas tilallisen ja ajallisen jatkuvuuden tunne. Vaikutelmaa korostavat rakennetun ympäristön ajalliset kerrostumat, jotka muodostavat maisematilaan päällekäisiä ja rinnakkaisia, intensiteetiltään tiheitä, usein nauhamaisia verkkoja. Arvokkaan viljelymaan säästäminen, perustamisolosuhteet ja tietoisuus tulvien vaikutuksista ovat ohjanneet asutuksen metsävyöhykkeeseen tukeutuvaksi kylärakenteeksi. Avoimen viljelyaukion ja rakennnuspuhtojen välinen voimakas jännite muodostaa tehoavan kontrastivaikutuksen. Keskipohjalaisen maaseutumiljöön luonne avautuu metsän ja viljelyaukean rajavyöhykkeessä etenevältä kylätieltä. Joen juoksua seuraten tie sulautuu elimelliseksi osaksi maisemaa tarjoten kulkijalle jatkuvasti muuntuvia lähi- ja kaukonäkymiä, kiintopisteen ja taustan alinomaisen vaihtelun. Herkästi detaljoiduilla jyhkeillä rakennuksilla on punnittu ja harkittu suhde suhde tiehen. Milloin katkeamattomana nauhamaisena vyöhykkeenä, milloin tanhuan päässä levittäytyvänä terttuna ne muodostavat moniosaisen ja vaikuttavan ulkotilasarjan. Talvisessa maisemassa rakennusten vionojalaisen mykkää voimaa uhkuvaa staattisuutta pehmentävät korkealle taivaan sineen piirtyvät pihakoivujen graafiset oksastot. Julkaistu teoksessa Finlandia, osa 9, s. 202 Otava 1986
DANIEL KAHNEMAN Ajattelu, nopeasti ja hitaasti TERRA COGNITA, 2012, 571 s. Kirjan tekijä Nobel-palkittu kokeellista psykologiaa edustava Daniel Kahneman esittää nopeaa ja hidasta ajattelua koskevassa teoksessaan vuosikymmenien tutkimustyön tuloksena syntyneen mielen toimintaa kuvaavan teorian ihmismielen kahdesta ajattelutavasta. Teos haastaa perinteisen rationaalisen mallin arvioinnin ja päätöksenteon tilanteissa. Kahneman toimi tiiviissä yhteistyössä edesmenneen Amos Tverskyn kanssa. KAKSI KOGNITIIVISTA JÄRJESTELMÄÄ - INTUITIO VASTAAN HARKINTA Järjestelmä 1 - toimii automaattisesti ja nopeasti vähäisin vaivannäöin tai ilman ponnistuksia ja ilman tahdonalaista säätelyä - mahdollistaa automaattiset taitosi, kuten kävelyn, kirjoittamisen, pyörällä ajamisen - jos meiltä puuttuisi järjestelmä 1, joutuisimme opettelemaan asiat ja tekemiset aina uudelleen ( käveleminen, lukeminen jne. ) - tästä järjestelmästä johtuvat intuitiivisen arvioinnin virheet ja valinnat ja se on monen väärin tekemämme asian lähde - kuitenkin on olennaista, että järjestelmä 1 toimii myös lähteenä suurimmalle osalle siitä mitä teemme oikein ja suurimmaksi sitä, mitä teemme Järjestelmä 2 - tätä järjestelmää mielesi käyttää silloin, kun pyrit tietoisesti ymmärtämään jotain asiaa tai opettelet jotain uutta. - toiminta on yleensä järjestelmällistä ja intensiivistä - järjestelmää tarvitaan loogiseen ja perusteltuun ajatteluun - tämän järjestelmän toiminnoilla on yksi yhteinen piirre: ne edellyttävät tarkkaavaisuutta, keskittymistä ja ne häiriintyvät kun tarkkaavaisuus kohdistuu johonkin muuhun - järjestelmä 2 ilmaisee arvioinnit ja tekee valinnat, mutta se usein vahvistaa tai rationalisoi järjestelmän 1 tuottamia tunteita - jos meiltä puuttuisi järjestelmä 2, olisimme impulssiemme vietävissä ilman johdonmukaisuutta ja loogisuutta Molemmat prosessit osallistuvat ajattelutyön jakamiseen ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, joskaan vuorovaikutus ei aina toimi aivan moitteettomasti. KOGNITIIVISET VINOUMAT Psykologit Amos Tversky ja Daniel Kahneman esittivät vuonna 1972 kognitiivisten vinoumien teorian. Kognitiiviset vinoumat ( -harhat,-vääristymät ) ovat psykologisia ilmiöitä, jotka vääristävät ajatteluamme. Keskeisiä kognitiivisia prosesseja ajatusvinoumien taustalla ovat kognitiivinen dissonanssi (= ristiriitaiset tiedot tuntuvat epämukavalta ) ja heuristiikka ( vaikean kysymyksen tiedostamaton intuitiivinen korvaaminen helpommalla, esimerkkinä nyrkkisäännöt, intuitiiviset päätökset, ´maaalaisjärki.´) Vinoumien torjunnassa tärkeintä on myöntää oma alttius ja opetella tunnistamaan kyseisiä harhoja. Kognitiivisista vinoumiltaan voi suojautua ainakin jossain määrin tulemalla niistä tietoiseksi. Esimerkikisi Kuhneman sanallistaa vinoumia runsain esimerkein ( lähes 200 sivua ) vinoumien huomioimiseksi. ESIMERKKEJÄ KOGNITIIVISTA VINOUMISTA Ankkuroitumisharha Taloudellisissa päätöksentekotilanteissa painotetaan liikaa ensimmäistä tarjottua tietoa eli ankkuritietoa. Myöhempien päätösten tekeminen tarkoittaa liikkumista tämän mentaalisen ”ankkurin” ympärillä. Esim. autokauppa, asuntokauppa. Yksimielisyysharha Ilmiö, jossa ihminen mukauttaa ajattelunsa siihen, mitä muut ihmiset asiasta sanovat. Vahvistamisvääristymä Mentaalinen prosessi, jossa ihminen panee merkille kaiken oletustaan tukevan ja muistaa kaiken, mikä näyttää sitä vahvistavan, mutta muistaa heikommin seikat, jotka voisivat kumota oletuksen. Valemuistot, muistoharha Kuvitellut muistot, jolloin ihminen voi olla varma, että on kuullut tai nähnyt jotakin, vaikka todellisuudessa hän itse on kuvitellut sen. Kognitiivisen dissonanssin vähentäminen Keskenään yhteensopimattomien käsitysten aiheuttamien ( epämieluisten ) ristiriitojen vähentäminen muistikuvia ja kokemuksellista tietoa korjaamalla. Simulaatioharha Taipumus arvioida jonkin tapahtuman todennäköisyyttä sen perusteella kuinka helppoa se on kuvitella. Ylivertaisuusvinouma ( Drunning-Kruger-ilmiö ) Ihminen arvioi oman osaamisensa todellista paremmaksi, yleensä sitä paremmaksi, mitä vähemmän asiasta todellisuudessa on tietoa. Suunnitteluharha Suunnittelun harhassa ajatellaan kaiken menevän hyvin,niin kuin on suunniteltu. Näin tapahtuu vaikka suunnittelijat tietävät, että vastaava projekti on menneisyydessä vienyt enemmän aikaa ja vaatinut enemmän kustannuksia kuin nyt oli suunniteltu. Kyseessä on ( valitettavan yleinen ) osaamattomuudesta johtuva optimistinen vinouma , joka johtaa projektin epäonnistumiseen ja kustannusten karkaamiseen. LOPUKSI Kognitiiviset vinoumat syntyvät arviointiheuristiikkaan luottamisesta. Nämä vinoutumat eivät Kahnemanin mukaan johdu välttämättä motivaatioon liittyvistä vaikutuksista, kuten toiveajattelusta tai palkkioiden ja rangaistusten vääristämistä arvioista. Kokeneet tutkijatkin ovat alttiita samoille vinoutumille ja vakaville arviointivirheille intuitiivisesti ajatellessaan.